Power avaa uusilla markkina-alueilla 5 myymälää – samalla nettikauppa valittiin parhaaksi!

Suomen uusi elektroniikkajätti Power jatkaa laajentumistaan ennätystahtia. Uudet myymälät aukeavat torstaina Lahdessa, Kuopiossa, Seinäjoella, Porissa ja Lappeenrannassa. Power menestyy myös netissä, sillä se valittiin parhaaksi uudeksi verkkoliiketoiminnaksi Tanskassa.
power-v

”Toimme Powerin Suomeen, koska täällä ei mielestämme ollut tarpeeksi hintakilpailua. Suomalaiset ovat osoittaneet haluavansa halvempia hintoja. Siksi teimme päätöksen nopeuttaa avattavien liikkeiden aikataulua ja avaamme viisi uutta myymälää ”, Power-ketjun toimitusjohtaja Mika Aro kertoo.
Uudet myymälät sijoittuvat aiemmin Expert-ketjulla käytössä olleisiin tiloihin, ja niitä uudistetaan parhaillaan Power-konseptin mukaiseksi. Myymälöihin tulee muun muassa Powerin palvelu- ja tuotevalikoima sekä sähköiset hintalaput.

”Nyt mukaan tulevat paikkakunnat ovat mielenkiintoisia maakuntakeskuksia ja Powerille tärkeitä markkinoita. Tulemme jälleen esittelemään täysin uusia hintaluokkia ja ennennäkemättömiä hintoja näissä kaupungeissa. Odotamme runsain määrin asiakkaita ja myymälöiden eteen muodostunee jonoja. Säännöstelemme myymälöihin pääsyä siten, että asiointi myymälän sisällä on mahdollisimman sujuvaa. Halpojen hintojemme lisäksi olemme saaneet tästä hyvää palautetta”, Aro jatkaa.

Power-elektroniikkajätin tavoitteena on olla markkinoiden halvin kodintekniikkaketju: Power seuraa aktiivisesti kilpailijoiden hintoja netissä ja pyrkii siihen, että Power.fi-verkkokaupassa on halvempi hinta. Tämä sama halpa hinta päivitetään myymälöiden avaintuotteissa oleviin sähköisiin hintalappuihin vähintään neljä kertaa päivässä.

Power palkittiin parhaana uutena verkkoliiketoimintana

Power on valittu parhaaksi uudeksi verkkokauppaliiketoiminnaksi Tanskassa, jossa myös ensimmäiset, jättisuositut Power-myymälät avattiin viime kesänä. Palkinto myönnettiin Tanskan verkkoteollisuusyhdistyksen (Foreningen for Dansk Internet Handel) toimesta E-Handelspriset-gaalassa viime viikolla. Pohjoismaiden eniten kilpaillun verkkokauppamarkkinan palkinnoista kilpaili kymmeniä verkkokauppoja.

Power-nettikaupan kehittämisessä on ollut oleellisessa osassa Mikki Inkeroinen, joka vastaa Powerin digitaalisesta kaupasta Pohjoismaissa. ”Poweria kiitettiin nopeasta kehitystyöstä – alle vuodessa olemme saavuttaneet aseman Tanskan suosituimpien kuluttajaverkkokauppojen joukossa ”, Inkeroinen toteaa.

Suomen Power.fi-nettikauppa on toiminnoiltaan identtinen tanskalaisen sisarensa kanssa.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Mika Aro, 040 543 9707, mika.aro@power.fi
Mikki Inkeroinen, Head of Digital Commerce, 0400 4321 98, mikki.inkeroinen@power.fi

Power Finland kuuluu Expert AS -konserniin, joka omistaa Power- ja Expert-ketjut Norjassa, Tanskassa ja Suomessa. Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa. Power-ketju perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja sen tavoitteena on tarjota asiakkaalle myymälöissä vähintään sama halvin hinta kuin Power.fi-nettikaupassa. Suomessa on nyt kaksitoista Power-myymälää ja tämän viikon avausten jälkeen seitsemäntoista. Ketjun tavoitteena on 30 myymälän verkosto ja markkinoiden ykkössijan haastaminen vuoden 2017 loppuun mennessä.